delicious.com mehilaishoitajat

Syndicate content
links posted by mehilaishoitajat
Uuendatud: 4 aastat 9 nädalat tagasi

Tuntematon pölyttäjä | Helsingin yliopisto

23. november 2015 - 12:22
Hokkasen mukaan olisi tärkeää selvittää, mitkä hyönteiset pölyttävät tärkeimpiä viljelykasvejamme ja toteutuuko pölytys. Tällaista tutkimusta on Suomessa vähän. Lisäksi pitäisi tutkia, kuinka luonnonvaraisten mehiläisten ja kimalaisten oloja voisi parantaa. — Monet yksittäiset toimet auttavat vain yksittäisiä lajeja. Olennaista olisi lisätä sekä pölyttäjien määrää että monimuotoisuutta.

Mehiläinen ei elätä hoitajaa Kainuussa - Kainuun Sanomat

15. november 2015 - 12:10
Horsma ratkaisee, tuleeko Kainuussa hunajaa vai ei. Tänä vuonna ei tullut, koska oli liian märkää, Kainuun Mehiläishoitajat ry:n puheenjohtaja Osmo Latvakangas kertoi lauantaina, jolloin Kajaanissa alkoi viikonloppu, jonka aika Suomen Mehiläishoitajain Liitto (SML) järjestää sadonkorjuuseminaarin sekä syyskokouksen.

Vuoden luomutila aikoo laajentaa edelleen - Maaseudun Tulevaisuus

10. november 2015 - 16:37
Esimerkiksi harmaahometta ei torjuta ruiskutuksin, vaan mehiläisten avulla: ne kuljettavat biologisen torjunta-aineen kukkiin. "Menetelmä on lupaava, muttei helppo. Vaikeinta on saada mehiläiset mansikan kukkiin. Jos lähellä on kukkivaa syysrypsiä tai voikukkaa, se on paljon houkuttelevampaa."

Hunajailta | Luonto-Suomi. | Radio | Areena | yle.fi

9. november 2015 - 10:45
Lähetyksessä puhutaan hunajasta, sen mausta ja muista ominaisuuksista ja lisäksi jutellaan mehiläisten omalaatuisesta elämästä. Kysymyksiin on vastaamassa mehiläishoidon neuvoja Ari Seppälä Suomen Mehiläishoitajain liitosta. Toimittajina ovat Maija Elonheimo ja Markus Turunen.

Hunajayhtymä: sopimustuottaja, tarhaaja Juha Valimaki - YouTube

26. oktoober 2015 - 15:54
Juha Välimäki on mehiläishoitaja jo kolmannessa sukupolvessa, jonka koko perhe on mukana hunajantuotannossa.

Could Beer Save The Honeybees? | ThinkProgress

26. oktoober 2015 - 11:56
Research has shown that HBAs have potential for repelling varroa mites, a dangerous mite that attaches itself to honeybees and sucks out their circulatory fluid. Varroa mites weaken bees and spread debilitating diseases, including deformed wing virus, which causes crumpled up, useless wings in young bees.

Maija Mehiläinen (Official Trailer) Ensi-ilta 30.10.2015 - YouTube

26. oktoober 2015 - 11:40
Maija asuu suuressa ja värikkäässä elämää kuhisevassa mehiläispesässä. Vilkkaalle Maijalle tuottaa päänvaivaa sopeutua pesän arkeen. Pian hän joutuukin kuninkaallisen neuvonantajan silmätikuksi. Kun Maija tietämättään pilaa neuvonantajan suunnitelman varastaa kuningatarhyytelö, päättää neuvonantaja savustaa Maijan ulos pesästä.

Mehiläisnaaraille ei kelpaa mikä tahansa kumppani - kotiseutu ratkaisee - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi

23. oktoober 2015 - 9:43
Saksalaistutkijat havaitsivat, että urosmehiläiset paljastavat naaraille kotiseutunsa värähtelyn avulla. Jos kotipaikka on väärä, pariutumista ei tapahdu.

Beecome 2016

22. oktoober 2015 - 9:48
Welcome to the 4th European Beecome congress in Malmö, Sweden,Logotyp March 11 until March 13 2016

Tutkimus: Kukat houkuttelevat mehiläisiä kahvilla - Mehiläinen - Tiede - Helsingin Sanomat

16. oktoober 2015 - 9:02
Tutkijoiden mukaan kasvit saavat mehiläiset kofeiinilla eräänlaiseen riippuvuussuhteeseen, josta on erittäin paljon hyötyä kofeiinia tuottaville kasveille. Siitä on kuitenkin haittaa mehiläisille, koska koukkuun jäätyään ne keräävät huonolaatuisempaa mettä vaikka parempaakin olisi tarjolla.

Nepalilainen Devaki Duwadi saa toimeentulonsa mehiläistarhauksesta - Suomen Lähetysseura

15. oktoober 2015 - 14:00
Devaki Duwadin mehiläispesä on Forward Looking -järjestön tukemaa toimintaa, jonka tavoitteena on saada nuorille vammaisille työtä ja tuloja ja samalla merkityksellistä toimintaa. Suomen Lähetysseura tukee työtä.

Kirsti Muinonen - Mesipaikat - Oulun kaupunki

14. oktoober 2015 - 10:16
Muinosen viime vuosien rakas harrastus, mehiläishoito, on vaikuttanut yksittäisten teosten sisältöihin ja antanut nimen koko näyttelylle. Samalla tavoin kuin mehiläiset ilmoittavat erityyppisesti tanssien hyvistä mesi- ja siitepölypaikoista lajitovereilleen, taiteilija voi jakaa kokemustensa ja elämystensä mesipaikkoja muille.

Video: Young beekeepers - the new generation bringing back British bees - Telegraph

9. oktoober 2015 - 11:05
The average age of a bee farmer today is 66 years old and the number of commercial beehives in the UK is declining fast.

Joukkoälyä, mehiläistanssia ja hunajaa - Prisma Studio | Areena | yle.fi

8. oktoober 2015 - 10:03
Miten meille käy, jos mehiläiset katoavat? Miltä maistuu valehunaja?

Hunajalla tuoreeks terveeks - Luomua. Ilman muuta.

7. oktoober 2015 - 11:00
Itä-Suomen yliopistossa työskentelevä Anneli Salonen on hunajatutkija ja luomuhunajan tuottaja Pohjois-Karjalasta. Hänellä on 30 mehiläispesää Hoilolan kylässä Joensuussa. Mehiläisiä on ollut vuodesta 1994, luomuun siirryttiin vuonna 1997. – Meidän syyt olivat periaatteelliset, vaikka tiedän, että monet ovat siirtyneet luomuhunajan tuottajiksi ihan markkinointisyistä, kertoo Salonen.

Pölyttäjähyönteisten myynti yleistyy - Mehiläiset - Helsingin Sanomat

5. oktoober 2015 - 13:54
Pölyttäjät voivat myös torjua harmaahometta

Oopperataloon tulee hunaja kivenheiton päästä - Maaseudun Tulevaisuus

5. oktoober 2015 - 12:19
Lähihunaja sekä oman pellon porkkanat ja punajuuret maistuvat aarioiden lomassa.